5 thoughts on “

  1. Matti moi Tekee mieli hiukan lisätä tuosta evoluutioteoriasta: a ) Sattuma ei voi luoda informaatiota. Vain harmaata kohinaa. Yksittäinen geeni sisältää tarkan valmistusohjeen valkuaisaineelle, siis informaation, jossa sisällön osat vaikuttavat koko informaatioon. Näin ei voisi olla, jos kokoonpano olisi sattumien summana syntynyt. b) Termodynamiikan entropian mukaan kaikki mitä ei jokin ulkopuolinen ylläpidä/korjaa, hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Jos näkee metsässä kolme kiveä päällekkäin, tulee helposti mieleen, että kukahan ne on noin asettanut. Joissakin geeneissä on satoja tuhansia emäspareja peräkkäin tarkasti määrätyssä järjestyksessä. Yksikin jos puuttuu tai on väärä, niin geeni ei toimi oikein. Geeneissä on geeniä itseään korjaavia elementtejä solunjakautumisen yhteydessä tapahtuvien kopiointivirheiden kitkemiseksi, mutta tiedon siitä, mikä on oikea emäsparien järjestys, on pakko tulla ulkopuolelta. (Morphogeneettisestä kentästä) c) Kaikilla muilla nisäkkäillä on 24 kromosomiparia, mutta ihmisellä vain 23. On ilmeistä, että toinen ja kolmas kromosomipari on ihmisellä yhdistetty ja siihen väliin on lisätty (Anunnakit asialla) muutakin sisältöä . Lisääntyminen ei ole mahdollista ellei “puolisoilla” ole sama lukumäärä kromosomeja. Täysin samanlaisia, älyttömän epätodennäköisiä mutaatioita pitäisi olla liikkeellä samanaikaisesti useampia. Teorian mukaan vähintään kuusi kumpaakin sukupuolta, jotta mutaatio voisi levitä populaatiossa, vaikka olisi kuinka elämälle “edullinen” mutaatio. d) Todennäköisyyslaskennallisesti tullaan täysin mahdottomiin kuvioihin. ” Sata apinaa tulisi kimppaan kirjoittaneeksi kopion raamatusta leikkiessään kirjoituskoneilla”. ( Ehkä oli niin, että sinäkin viittasit tähän jossain yhteydessä ?) Yksittäiset geenit sisältävät satojatuhansia emäspareja tarkassa järjestyksessä. Yksikin pari väärin jossakin tärkeässä geenissä voi aiheuttaa perinnöllisen sairauden. c) Ihmisen kehittymiseen apinasta puuttuu yhteys “missing link”. Varhaisin löytö on “Lucy” pystyssä kävellyt simpanssi 3,5 milj. vuoden takaa. Lycyn aivojen tilavuus oli sama kuin nykysimpanssillakin. Yhtäkään “välikokoa”, joka viittaisi evoluutioon, ei ole löydetty. Seuraavaksi löydettiin Neanderilainen, jonka aivojen tilavuus oli neljänneksen suurempi kuin nykyihmisillä. Sitten luku sinänsä ovat pitkäkallot, joita on löydetty maailmalta satamäärin. Heidän aivojensa tilavuus oli vielä neanderilaisten aivojakin isompi.

    Nämä jutut nyt ainakin ihmisen evoluutioon liittyen, tosin maallikkopohjalta tarkasteltuna ilman mitään muodollisia pätevyyksiä. Varmaankin sinulla ennestäänkin tiedossa, mutta nämä nyt heräsivät itselleni mieleen. Terveisin Jukka

    PS. Minusta melko huvittavia ovat selitykset siitä, kuinka simpanssien aivot alkoivat kasvaa, kun oppivat kypsentämään ruokansa (siis käsittelemään tulta). Aika pitkän rivin saisi vielä nyky-ihmisiäkin lähettää metsään ilman apuvälineitä, ennen kuin alkaisi savu nousta. Vaikka tieto siitä, kuinka tulta mahdollisesti saisi aikaan, onkin jo valmiisi olemassa. ________________________________

    Like

  2. Hei Matti ! Kiitos näistä kootuista tiedoista . Nyt oli helpompaa hahmottaa kokonaisuus, kun opiskelin edellisiä esityksiä moneen kertaan . Heräsi kaksi kysymystä.

    Onko meidän maapallolla vielä draconeja liikkeellä ? Äskettäin eräs ulkomailla asuva suomalainen selvännäkijä kertoi nähneensä portaalin avautuvan ja siellä häntä tuijotti lohikäärme.Kun hän pyysi taivaallisia voimia apuun, silloin portaali sulkeutui heti.

    Nykyään on toiminnassa Galaktista Federaatiota kanavoiva henkilö täällä Suomessa. Olen seurannut toimintaa juutubessa ja huomannut, että kanavoinneissa aina korostetaan ihmisellä olevan valtavat voimat, mutta ei selitetä mitä se tarkoittaa ja miten niitä on oikein käyttää. Viesteissä on myös aina huomautus, että ei ole mitään hätää , kaikki tapahtuu silloin kun on sen tapahtuman aika , samaa toistetaan aina. Yhdessä kanavoinnissa oli viesti, että kun 30 ( vai oliko 50 ) henkilöä on kokoontunut yhteen, niin silloin voimaa syntyy yhden atomivoimalan verran . Mutta ei kerrottu sitä, että minne se voima siirtyy tai miten se voima vaikuttaa. Onko mahdollista se, että voima voi siirtyä lopulta haamu-universumin hengissäpitämiseen?

    Itse en ole minkään newage liikkeen kannattaja, mutta lohikäärmeeseen ehkä voin törmätä, jos niitä on eri ulottuvuudessa liikkeellä . Minulla on ollut niin paljon “yliluonnollisia ” kokemuksia, että olen pitänyt niistä päiväkirjaa parin vuosikymmenen ajan. Näitä kokemuksia alkoi tulla, kun olin siirtynyt eläkkeelle. Paljon on myös maailma muuttunut siitä, kun 50 – luvun sukupolvena olen saanut kokea jokseenkin hyvää elämää.

    Terveisin Aune V. ________________________________

    Like

    1. Kiitos Aune viestistäsi ja hyvistä kysymyksistä!
      Draconit olivat yksi aikamatriisin alkuperäisistä perustajaroduista. Miljardeja vuosia sitten he lankesivat eli poikkesivat alkuperäisestä luomissuunnitelmasta yhdessä reptiilien ja Annu-Elohimin rotujen kanssa. Tämä muutti välittömästi näiden rotujen perintötekijöitä ja irrotti heidät universaalista Lähteen energiavirrasta. Nämä rodut taistelevat keskenään ja yhdessä suojelijarotuja ja näin ollen myös ihmiskuntaa vastaan saadakseen maapallon, aurinkokunnan ja lopulta galaksin energiaportaalit hallintaansa. Langenneet rodut tarvitsevat ulkopuolisen energialähteen pysyäkseen hengissä. Tästä syystä he käyttävät ihmiskuntaa hyväkseen haaliakseen energiaa. Sitä lähetetään jatkuvasti Saturnuksen portaalin kautta eteenpäin haamumatriisiin. Eräiden lähteiden mukaan noin 24 prosenttia ihmiskunnan henkisestä energiasta menee koko ajan haamumatriisiin.
      Reptiilejä on siis olemassa paikallisuniversumissa monella eri olemassaolon tasolla (dimensiossa) ja he ovat jatkuvasti läsnä sekä suoraan että luomiensa olentoluokkien kautta myös maapallolla. He käyttävät liikkumiseen energiaportaaleja.
      Galaktinen federaatio on tällä hetkellä langenneiden Anni-Elohimin eli Jehovialaisten Anunnakien hallitsema tekoälyn tapainen organisaatio. He ovat myös lähes koko New age liikkeen taustalla oleva voima, joka pyrkii siis hyödyntämään ihmiskuntaa omiin tarkoituksiinsa. He esiintyvät aina auttajina ja ”rakkauden” edustajina, koska tuntevat hyvin ihmisen psyyken. Valitettavasti heillä on ”ketunhäntä kainalossa.”
      Kannattaa suhtautua erittäin kriittisesti kanavointeihin, koska niin suuri osa niistä perustuu harhautukseen tyyliin ”ei mitään hätää” vaikka samaan aikaan yllyttävät kansoja sotimaan keskenään ja tekemään terrori-iskuja. Negatiiviset tahot hallitsevat todellisuudessa maapallon asioita, mistä syystä maailma on tällä hetkellä niin sekaisin kuin se on.
      Olisi hienoa, jos jossain vaiheessa kertoisit joistain vaikuttavimmista ”yliluonnollisista” kokemuksistasi. Näin muutkin ihmiset rohkaistuisivat jakamaan ajatuksiaan, joita on paljon useammalla henkilöllä kuin mitä julkisuudesta voisi päätellä. Planeetan värähtelytaajuus on nyt nousussa ja siirtymässä uudelle tasolle. Koska me ihmiset olemme sidoksissa maapallon energiarakenteeseen, niin nousu koskee myös meitä ihmisiä. Tästä syystä näiden ilmiöiden lukumäärä kasvaa kovaa vahtia ja samalla tarve jakaa kokemuksia muiden kanssa.
      Parhain terveisin,
      Matti

      Like

Leave a reply to Jukka Roselli Cancel reply