Ihmiskunnan tuntematon esihistoria IV

Viime vuosikymmeninä tutkijat ovat kääntäneet muinaisia sumerilaisia, akkadilaisia ja babylonialaisia tekstejä nykykielille. Niiden kautta on avautunut aivan uusi kuva ihmiskunnan menneisyydestä. Monet Vanhan testamentin kertomukset voidaan jäljittää vanhoihin sumerilaisiin myytteihin, joissa kuvataan tuon kulttuurin mytologisia jumaluuksia. Sumerilaiset tekstien mukaan Anunnakit olivat lihaa ja verta olevia avaruusolentoja. Kuitenkin monia heistä on otettu enemmän tai vähemmän suoraanContinue reading “Ihmiskunnan tuntematon esihistoria IV”

Ihmiskunnan esihistoria, osa III

Ihmiskunnan esihistoria, osa III Olen nyt julkaissut YouTubessa kolmannen osan ihmiskunnan tuntematonta esihistoriaa käsittelevässä sarjassa (https://youtu.be/e4xfDyuO1pI). Siinä kerrotaan, että tieteellinen maailmankuvamme on muuttumassa tieteen uusimpien havaintojen johdosta. Näitä havaintoja on tehty lähes kaikilla tieteenaloilla ja monet niistä tukevat sarjassa esitettyjä tietoja, joista monet poikkeavat perinteisistä näkemyksistä.  Aika on mielenkiintoinen, mutta vaikeasti hahmotettava asia.  Albert EinsteinContinue reading “Ihmiskunnan esihistoria, osa III”

Ihmiskunnan tuntematon esihistoria, osa II

Osassa II kuvataan ihmiskunnan varhaista historiaa hieman erilaisista näkökulmista. Perehdymme muun muassa siihen, miten ihmiskunta tuhoutui kokonaan 5,5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin se piti istuttaa maapallolle uudelleen. Myös tuhatvuotisen sodan seurauksena ihmiskunta tuhoutui 850 000 vuotta sitten lähes kokonaan. Alustuksessa tarkastellaan myös sitä, keitä olivat Anunnakit, mitä he tekivät ja miten he ovat vaikuttaneet ihmiskuntaanContinue reading “Ihmiskunnan tuntematon esihistoria, osa II”

Introduce Yourself (Example Post)

This is an example post, originally published as part of Blogging University. Enroll in one of our ten programs, and start your blog right. You’re going to publish a post today. Don’t worry about how your blog looks. Don’t worry if you haven’t given it a name yet, or you’re feeling overwhelmed. Just click theContinue reading “Introduce Yourself (Example Post)”